Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.12.2011 - 21:52

Joulukuun alussa matkasin Wilsonin kanssa toista kertaa Suomen näyttelyvuoden huipentumaan eli Helsinki Winner 2011 ja Helsinki Voittaja 2011 näyttelyihin.

Matkaan lähdimme jo perjantaina päivällä, hyppämällä linja-auton kyytiin Kajaanin linja-autoasemalla. Samalle, Kajaanin Villakoirakerhon järjestämälle näyttelymatkalle lähti 16 muuta henkilöä koirineen.  Matkalla juttua riitti ja koiratkin tuntuivat matkustavan suurimmaksi osaksi tyynesti koko menomatkan.

Perillä Helsingissä olimme myöhään perjantai-iltana ja pienen lenkin jälkeen olimmekin valmiita yöpuulle hotellissamme Sokos Hotelli Albertissa, jotta jaksaisimme herätä aamulla varhain. Itselläni, kun oli aamusta pieni operaatio tiedossa ennen näyttelypaikalle lähtöä - nimittäin Wilsonin tassujen ja mahanalustan pesu ja föönäys. Ja tarpeen toimenpide olikin, kun erehdyimme aamulenkillä poikkeamaan pienelle kaistalelle puiston soratietä !!! Pikkuisen meinasi kiire tulla, mutta ehdin pikaisesti käydä kumminkin syömässä aamupalaa.

Lauantai-aamuna siis näyttelymatkaporukkamme kapusi linja-autoon ja kohti Messukeskusta klo.7.15 ja paikalla olimme siis omaa kehäämme ajatellen jo hyvissä ajoin.

Sisääntulot Messukeskukseen olivatkin hieman muuttuneet edellisistä vuosista, mutta hyvin päästiin sisään ja löydettiin hyvä paikka aivan trimmaustelttojen ja kehän läheisyydestä.

Sittenpä alkoi odottelu ja Wilsonin turkin selvittely, koskapa Valkoniemen Salla kennel Sorbitol´sista oli lupautunut ystävällisesti trimmailemaan Wilsonin kehäkuntoon.

   

Ja kylläpäs Wilsonista komea tulikin Sallan käsittelyssä ! Kaunis kiitos vielä kerran Sallalle Wilsonin trimmaamisesta ja hyvistä neuvoista !

Lauantain saldo meillä oli kehästä  ERI AVK2. Tuomarina Patric Holbourn, Iso-Britania

"Silver. Good neck & shoulder. Good front. Tail set high. Well angulated. I´d prefer a finer head."

Lyhyt arvostelu ja tuomari ei mitään kysynyt koko aikana, vaikka olin jo siihen valmistautunut, koskapa englanninkieli ei niitä vahvimpia puoliani ole, varsinkaan silloin kun jännittää muuta suoritusta. ;) Mutta kiva tuomari ja käsitteli nätisti koiria pöydällä.

Tyytyväinen olen tulokseen, vaikkei sitä SAta tullutkaan.

Kiva päivä oli tuttuja ja heidän koiriaan tavatessa. Erityiskiitos lauantaipäivästä näyttelypaikalla  Sallalle ja Marikalle sekä Eijalle ja Elinalle ! Hauskaa oli !

 
Yleisnäkymää häkkipaikaltamme - tästä ei edes näe sitä valtavaa väenpaljoutta, mitä Messukeskuksessa oli molempina päivinä...

 

   

Pitkä päivä näyttelypaikalla vaati veronsa ja pienet päikkärit piti ottaa hotellihuoneessa, heti kun sinne pääsimme. Wilson nautti olostaan, kun tyynyjäkin oli tälle herralle tarpeeksi. ;)

   

Kahdestaan ei meidän toki tarvinnut hotellihuoneessa Wilsonin kanssa olla, vaan meillä oli huonekaverina Niskasen Mervi ja hänen kaksi mitteliään Nova ja Nemo. Hyvin kävi yksiin näillä kaveruksilla olo hotellihuoneessa, vaikka enimpiä painikoitoksia jouduttiin hillitsemään, ettei Wilsonin turkki liikaa kärsisi.

Samassa huoneessa oli lähes ääripäät siitä, miten näyttelyyn valmistaudutaan: mitteleitä ei juurikaan tarvitse ennen näyttelyitä laitella, villakoira taas vaatii säännöllistä turkinhoitoa ja trimmausta ennen näyttelyä sekä turkin varomista näyttelymatkan aikana ja melkoista puunausta itse näyttelypaikalla...  :D

Emäntä hemmotteli itseään illalla hakemalla hotellin lähellä olevasta Koti-Pizzasta Tropicana-pizzan ja ostamalla hotellin vieressä olevalta R-Kioskilta Onnensanat-arvan. Wilsonin kanssa sit köllöteltiin hotellissa ja katsottiin vähän telkkaria ja tehtiin kristillinen tasajako pizzan suhteen; Wilson söi kinkut ja emäntä ananakset...tai taisi se emäntä saada muutaman palan pizzaa niiden kinkkujenkin kanssa... :)

Navakassa tuulessa käytiin vielä ennen nukkumaan menoa Helsingin katuja tallomassa ristiinrastiin iltalenkillä, varoen tottakai tassujen likaantumista - eli puistojen sorateille ei tällä kertaa menty !

Sunnuntai aamuna jälleen herätys anivarhain, jotta tarvittaessa kerkeisin pestä Wilson perusteellisemminkin, jos aamulenkin jälkeen se näyttäisi olevan tarpeellista. Mutta kosteasta ja hieman sateisesta ilmasta huolimatta tällä kertaa selvisin vain sillä, että kostealla pyyhkeellä pyyhin tassut ja pikaisesti föönäsin ne vielä hotellihuoneessa ennen aamupalalle lähtöä. Muutoin aamulenkillä turkki pysyi kuivana manttelin ja emännän sateenvarjon ansiosta.

Lähtö oli jälleen Messukeskukseen aikaisin aamusta, mutta hyvä puoli siinä oli se, että sai jälleen kerran hyvät paikat häkille ja trimmipöydälle aivan oman kehämme ja trimmausalueen viereen. Vähän jännitti Wilsonin laittaminen kehää varten, kun ei ollut ketään auttamassa, mutta onneksi Heikkisen Elina ystävällisesti avusti Wilsonin tukan laittamisessa. Muutoinhan turkki olikin tosi nätti edellisen päivän trimmauksen jälkeen, varsinkin kun Salla vielä viimeisteli lauantain kehän jälkeen vielä lisää Wilsonin turkkia. Eli saksimaan en itse uskaltanut alkaa, etten vain tee iso vahinkoa.

Tuloksena sunnuntain kehässä pyörähtämisestä oli AVO EH. Tuomarina Philip Langdon, Iso-Britania

"Would like much finer head. Good pigment. Neck ok. Would like a better front. Ribcage ok, would like a more depth. Good feet. Good rear & tail set, but carries too gay. Good colour. Unsteady out & back. Profile movement ok. " 

Tyytyväinen olen tähänkin tulokseen. Ja hyvää harjoitusta oli jälleen kerran tuleviin koitoksiin meille molemmille. Itse huomaan kerta kerran jälkeen olevani rauhallisempi kehässä, enkä enää jännitäkkään niin paljon ennen näyttelyitä. :)

Wilsonilla oli ollut koko viikonlopun ihan selvästi ikävä Alfred-veljeä ja iltapaineja Alfredin kanssa, joten poika oli aivan onnensa kukkuloilla, kun kehän jälkeen menimme ulkoilu-alueelle ja sai siellä leikkiä ruskean keskikokoisen villakoirapojan kanssa - edes kielimuuri ei haitannut leikkiä. Ei meinannut siitä leikkimisestä ja halailusta tulla loppua millään... :) 


Meidän vieressä häkkialueella oli valloittavia aprikooseja keskareita. Kiitos mukavasta näyttelyseurasta "naapureille" ! 

Kiva päivä oli ja erityisesti oli kiva nähdä livenä Wilsonin pojan Colan perhettä, kun he vartavasten  tulivat katsomaan Wilsonia Messukeskukseen ! Monta ystävää tuli jälleen tavattua ja uusiakin tuttavuuksia päästiin solmimaan ! Moni tuli jutustelemaan, kun tunnisti minut ja Wilsonin tämän blogin tai leivontablogini VillaCaramillan perusteella !

Puoliltapäivin sain vietyä tavarat sekä Wilsonin myös lepäämään päivän touhuista omaan häkkiinsä lämpimään linja-autoon, joten kerkesin itsekkin vähän shoppailla ja katsella touhua ja tohinaa muuallakin, kuin villiskehien luona. Mukaan tarttui ainakin herkkuja puudelipoikatriolle, pari aktivointipalloa ja yksi aktivointipeli, shampoota useampi pullo yms. 

   

Iltapäivällä koittikin sitten aika läheä kotimatkalle sateisesta Helsingistä kohti Kainuuta. Väsynyttä porukkaa olikin linja-auto täynnä.

Väsyttäviä, mutta antoisia ovat nämä näyttelymatkat, vaikkei sitä menestystä  tulisikaan - Samanhenkisten ihmisten kanssa matkaaminen on mukavaa, juttua riittää varmasti eikä aika käy pitkäksi ! 

KIITOS KAIKILLE MUKAVASTA NÄYTTELYVIIKONLOPUSTA  !!! VUODEN PÄÄSTÄ UUDESTAAN !!!

Kiitokset myös kuskillemme Turusen Tapanille jälleen kerran turvallisesta kyydistä ! 

23.12.2011 - 17:21

 

"Ilmassa leijuu juhlava aika.
Nurkissa raikaa tonttujen laulujen taika.
Pöydät täytetään maittavin herkuin,
kaikkia muistetaan jouluisin terkuin.
Iloa, lämpöä, tuikkujen tunnelmaa,
tätä kaikkea joulu aikaan saa." 

Rauhallista ja Tunnelmallista Joulua !

Toivottelevat: Arja ja Puudelipoijat Victor, Alfred & Wilson  

30.10.2011 - 15:43

Wilson-poika täytti 18.10.2011 2-vuotta !

Äkkiä se tämä aika menee !

Paljon onnea meidän Wilsons, Herra Wilsoni, Tuulenpoikanen... rakkaalla lapsella on monta nimeä !

Toivottavasti saamme pitää sinut luonamme monta, monta, monta monituista vuotta !

Wilson komeana poikana, kasvattajan trimmattua hänet edellisenä päivänä. 
Kuva otettu 27.10.2011.

30.10.2011 - 15:39

Kiva yllätys putkahti postilaatikkoon viime viikon perjantaina ! Meidän pojat olivat päässeet Suomen Villakoirakerho ry:n jäsenlehden Puudelin kansikuvaan.

Poikien kuvia oli useampia myös lehden sisäsivuilla. Komeita poikia vaikka itse sanonkin ! :)

Tässä vielä kuva isompana....

30.10.2011 - 12:12

Tässäpä pieni yhteenveto menneen kesän ja syksyn tapahtumista.

ALVA-TYTTÖNEN KÄVÄISI KYLÄSSÄ 

 
Alfredin tytär Alva

Alfredin tytär Alva käväisi kesällä meillä kylässä perheensä kanssa. Alva oli vallan heittäytynyt lomalaiseksi, joten tukkakin oli kauniisti auki.

   

Helle lannisti enimmän leikki-innon, joten pienten juoksupyrähdyksien jälkeen puudelinelikko tyytyi loikoilemaan varjossa.

Iloiset harmaavillat: Wilson, Alfred, Victor ja Alva.

Kiitos Alva, Jonna ja Antti ! Toivottavasti pian taas tavataan !

 

KUUNO KÄVI KYLÄILEMÄSSÄ 

 
Iloinen welsh gorgi-poika Kuuno.

Welsh corgi Kuuno, käväisi myöskin kesällä moikkaamassa poikia. Helle oli jälleen kerran niin uuvuttava, että leikit hieman jäivät vaisuiksi, vaikka intoa olisi ainakin nuoremmilla puudelipoijilla leikkimiseen ollut.

       

Huimilla eli Wilsonilla ja Kuunolla taisi parhaiten osua ajatukset yhteen leikin suhteen. Vesi kelpasi riekkumisen jälkeen niin Kuunolle, kuin meidän pojille.

KIITOS KUUNO KIVASTA PÄIVÄSTÄ, TERVETULOA UUDELLEEN !

 

 TALKOILEMASSA "HOMMA HANSKASSA SOTKAMOSSA"-TAPAHTUMASSA

Olimme elokuun alkupuolella talkoilemassa Sotkamon Koiraharrastajat ry:n puolesta "Homma Hanskassa Sotkamossa"-tapahtumassa. Tapahtumassa oli eri vapaaehtoistyön järjestöjä esittelemässä toimintaansa.

Sotkamon Koiraharrastajat ry. esitteli toimintaansa mm. agility- ja tottelevaisuusnäytöksin, näyttelyharjoituksin ja koiratanssi-esityksellä. Paikalla oli myös useita koiria, joita halukkaat saivat käydä paijaamassa ja rapsuttelemassa.

Meidän poijille riitti rapsuttelijoita ja hyvin poijat jaksoivat koko pitkän päivän aamusta myöhäiseen iltapäivään !

     

Poijilla piti tietenkin olla aitauksessa pehmusteet, kukapa sitä nyt kovalla hiekkamaalla koko päivää viitsii pötkötellä.

Kiitos kaikille paikalla pistäytyneille ! Mukava päivä oli !

 

"ANNA MULLE AIKAA"-TAPAHTUMA 

Syyskuun alussa oli Sotkamon Hiukassa "Anna Mulle Aikaa"-tapahtuma, johon myös Sotkamon Koiraharrastajat ry. osallistui esittelemällä yhdistyksen toimintaa, kertomalla koiraharrastus mahdollisuuksista ja olipa mukana taas useampi koira halukkaille rapsuteltavaksi.

 

Tapahtuman alkaessa sateli aika rivakastakkin vettä, mutta äkkiä sää sitten selkenikin. Tosin epävakainen sää taisi karsia aika paljon tapahtumaan osallistujia.

 

Onneksi oli teltta mukana, jossa sai sadekuuron ajan olla suojassa.

   

Koirille riitti rapsuttelijoita, Mervi Niskasen mitteliviisikko sai osansa rapsutuksista meidän poikien lisäksi. Paikalla oli rapsuteltavana mitteleiden ja puudeleiden lisäksi myös ihanat griffonit Putte ja Ufo, joista ei tällä kertaa tullut kuvia otettua.

Kiitos kaikille rapsuttelijoille ja koirien kanssa harrastamisesta juttelemassa käyneille !

 

Tässäpä oli pikaisesti poikien kesän ja syksyn tapahtumista juttuja... Lisää kirjoittelen menneen kesän ja syksyn tapahtumista sitä mukaa tähän postaukseen, kun ja jos niitä mieleen tulee.

 

03.10.2011 - 19:27

Kylläpäs aika kuluu äkkiä ja päivitykset sen kuin vain laahaavat jäljessä. Kaiken lisäksi oma tietokoneeni meni rikki ja kaikki kuvat kuluneelta kesältä ja syksyltä ovat tietenkin sen kovalevyllä, josta ne onneksi saadaan pelastettua, kunhan isäntä omilta kiireiltään kerkeää minulle uuden koneen kasata. Sillä välin on pärjättävä  tällä isännän koneella. Ja sainpahan jälleen muistutuksen, että kaikki tiedostot kannattaa tallentaa muuallekkin, kuin vain omalle koneelle.... ;)

Mutta sitten tähän varsinaiseen päivitykseen ! Eli viime lauantaina meillä oli oikein kiva päivä ! Emännällä kun on aika jäänyt vähemmälle näiden puudelipoikain kanssa opiskelujen alettua, niin nyt päätin pyhittää poijille koko viikonlopun !

Lauantaina lähdimme aamusta kauniin aurinkoisen ilman houkuttelemina metsälenkkeilemään ja kylläpä poijat nauttivat !

   
Metsälenkin aloitimme kulkemalla Sotkamon hautausmaan reunamilta kohti Hiukanharjun metsiköitä...

   
Wilsonilla vauhti päällä: Ensin mennään ja sitten tullaan hippulat vinkuen....

   
Kaunis syksyinen päivä ja ihania ruskanvärejä metsässä...

 
Alfred ja Wilson jäkälikössä juoksentelemassa....

 
Vauhti oli välillä niin kovaa, että kamera ei pysynyt perässä....

   
Alfred ja Victor suostuivat istumaan kannon päälle mukisematta poseerauskuvaan, mutta Wilsonin mielestä metsässä olisi ollut kaikkea muuta  paljon kiinnostavampaa, kuin tylsä poseeraaminen... No, pienen maannittelun jälkeen suostui Wilsonkin tulemaan kuvaan...


Kaksi "Nuuskamuikkusta" ja yksi, jolla oli korvat tallella, kun emäntä kutsui...

 
Alfred: " Hei, minne kaikki katosivat...? "

 
Lenkkeilyn lopuksi Alfred ja Wilson saivat tuttuun tapaan emännän käsineen retuutettavaksi...

Kotipihaan metsälenkin jälkeen saavuttua, sattui poikien vanha tuttu - Saana-tyttönen - kävelemään äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa talomme ohi. Voi sitä riemua, kun Saana malttoi poiketa moikkaamaan poikia ! :)

       

Metsälenkkeilyn ja Saana-tyttösen kanssa leikkimisen jälkeen maistui Poijille ruoka ja kunnon päiväunet !

KIITOS SAANA VIERAILUSTA ! OLI KIVA NÄHDÄ ! Hymy 

 Toivottavasti saan oman koneeni pian käyttööni ja sitä mukaa myös päivitettyä aiemmat tapahtumat kuvineen !

Hauskaa syksyn jatkoa kaikille ! 

 

09.09.2011 - 21:04

Alfredin tytär Alva - April Fool´s Huis Kiss

Vietimme oikein mukavan näyttelyviikonlopun Oulun kaksipäiväisissä KV-näyttelyissä viime heinäkuussa. Toisena päivänä tuli vettä kuin aisaa ja toisena päivänä taas aurinko paistoi lämpimästi. Mitään suurempaa menestystä ei meidän poijille tullut, mutta olen kyllä erittäin tyytyväinen muutoin poikain tuloksiin. Ja vielä tyytyväisempi Alfredin lapsosten menestykseen ! Alva mitattiin ja siirrettiin keskikokoiseksi villakoiraksi lauantaina ja eipä ollut mikään turha juttu, koskapa tuloksena tuosta siirrosta oli lauantain saldo ROP, ROP-juniori ja SERTI !!! JIHUU !!! Ja kun tuomarina oli vielä villakoiraspesialisti Tiina Taulos, niin se oli vielä omiaan lisäämään tämän hienon menestyksen arvoa ! :)

Huonosti ei mennyt myöskään Alfredin pojalla Hessulla ! Alvan velipoika Hessu siis kisasi kääpiöissä ja hienosti eka näyttelyssä lauantaina ERI ja SA !

Alva ja upeat pokaalit ja ruusukkeet !

Hessu kera ROP-juniori ruusukkeen !

Sunnuntaina Alva sai Soile Bisteriltä EH:n ja Hessu oli hienosti Rajic Branislvin tuomaroimana ROP-juniori ! :)

Antti, Alva ja Jonna sateisessa säässä Oulussa lauantaina. Hieman taisi olla jännitystä ilmassa....

Matkasimme siis Ouluun aikaisin lauantaiaamuna ja vietimme sateisen ja pitkän päivän näyttelypaikalla Äimäraution raviradalla. Huonosta säästä huolimatta koolla oli jälleen mitä parhain joukkio ihmisiä ja koiria ! Poikien kasvattaja Mervi, Alfredin Willa-sisko isäntänsä kanssa, Alfredin tytär Alva ja poika Hessu perheineen, Klementin Tiina koirineen ja kaikki muut ihanat ihmiset ja koirat !

  Kommelluksia mahtui päivään; teltta pystytettiin varsin huonoon paikkaan, puolilta päivin jo kahlasimme nilkkoja myöten vedessä. Alvan mittauksen kanssa meinasi olla ongelmia tai siis ei itse mittauksessa, vaan siinä että kehätoimitsijat ja tuomari olivat epävarmoja iästä, jossa voidaan siirtää mittauksen jälkeen kisaamaan isompaan rotuun. Kehä keskeytettiin asian selvittämisen ajaksi ja Wilsonin laitto keskarikehään jäi Merviltä kokonaan, kun hän odotteli kääpiökehällä Willan ja Lahjan kanssa omaa kehään meno vuoroaan. Pelastavana enkelinä toimi Klementin Tiina, joka laittoi kaikessa kiireessä Wilsonin tukan ja saksi poikaa hieman ennen kehään menoa ! Kaunis kiitos Tiinalle ! Wilson esiintyi hienosti ja tuloksena oikein mieluinen ERI, vaikkei sitä SA:ta tullutkaan ! :)

Alfred oli aiemmin pyörähtänyt kääpiökehässä, esiintyen mielestäni mainiosti ja sai ERI:n ilman SA:ta.

Vesisateesta ja kiireestä johtuen jäi meidän poijista kuvat ottamatta näyttelyviikonloppuna itse näyttelypaikalla ja kehässä... samoin, kuin ne yhteiskuvat April Fool´s kennelin puudeleista.

   

Alfredilla ja Wilsonilla on kiire kasvattaja Mervin luokse... autosta päästyä suorinta tietä ulko-ovelle odottamaan sisäänpääsyä !

Näyttelypäivän loputtua matkasimme reilun 80 km päähän Alpuaan poikien kasvattajan luokse yöksi. Poijille paikka olikin jo ennestään tuttu, kun kerran aiemmin olimme täällä Mervin uudessa kodissa kerenneet käydä. Autosta päästyä poijat sinkauttivat suorinta tietä ulko-ovelle odottamaan sisäänpääsyä !

"Tervetuloa ! " Meidän poijat saivat lämpimän tervetulotoivotuksen Mervin portugeesitytöiltä !

Märällä nurmikolla oli kiva juoksennella uusien kavereiden kanssa, tosin kamera ei vauhdissa pysynyt ja tähän kuvaankin jäi vain kolme kaikkiaan kahdestatoista koirasta (jos oikein laskin), jotka pyyhälsivät pihalla yhtäaikaa !

 

Kesäilta maaseudun rauhassa, kyllä rentoutti pitkän näyttelypäivän jälkeen ! Meidän poijat kastelivat turkkinsa perusteellisesti sateen jälkeen märässä nurmikossa loikkiessa, mutta kyllä koirienkin pitää saada pitää hauskaa näyttelyreissulla ! Asia korjattiin seuraavana aamuna aikaisin pesulla käynnillä ja föönäyksellä ! ;)

Rattoisan illan ja hyvin nukutun yön jälkeen oli siis sunnuntaina aikainen lähtö jälleen näyttelypaikalle. Sinne menimmekin kasvattaja Mervin autolla koko porukka, mikä osoittautuikin takaisin tullessa hieman virhearvioinniksi. Mieleen ei nimittäin tullut kenelläkään, että takaisin tullessa olisi "himppusen" enemmän tavaraa, kun näyttelypaikalle edellisenä päivänä jätetyt teltat, trimmipöydät, tuolit, häkit ym. tilpehöörit piti vielä pakata autoon mukaan palatessa. Lisäksi paluumatkalla tuli kyytiin vielä Aava-puudelityttönen juoksuineen. Paluumatkalla autossa oli kolme ihmistä, yksi portugeesi, kaksi tärppipäivillä olevaa puudelineitosta, puudelineitosten sulotuoksuista huumaantuneet kolme puudelipoikaa sekä ne kaikki tavarat, jotka piti roudata takaisin näyttelypaikalta... Sanoisinko huh, huh - oli melkoisen hermojaraastavat 80 km iltapäivällä takaisin Alpuaan ! ;)

   

Mutta itse näyttelypäivä oli taas mitä mukavin, vaikkei menestystä sen kummemmin kenellekkään tullut, lukuunottamatta Mervin portugeesia Flooraa, joka oli sunnuntaina VSP ! :) Alfredin esiintyminen meni vähän häneksi, kun  Lahja puudelityttösellä oli juoksut mehevimmillään ja sekös Alfredia huoletti kehässäkin ollessa ja esiintyminen meni kahdella jalalla tähystelyksi ja uikuttamiseksi, johon myös tuomari kiinnitti huomiota arvostelussaan, mainiten Alfredin tarvitsevan lisä kehäharjoittelua. :)

Samalla kokoonpanolla vietettiin näyttelypäivää, kuin edellisenäkin päivänä ja hauskaa oli !

Meidän poijaat... taitaa olla ainut kuva meidän poijista koko viikonlopulta itse näyttelypaikalta....

Alla vielä Wilsonin ja Alfredin arvostelut molemmilta päiviltä:

OULU KV-NÄYTTELY LA 16.07.2011

Alfred - April Fool´s Capo Cupido, Tuomari Jo Schepers, Alankomaat

" 4 years , Good looking silver dog. Good type. Good proportions. Nice head. Good underjaw. Good eye and expression. Good ear set. Very nice pigmentation. Little bit poor in coat, too much hair in the wrong place. Movement is good. Good temperament."  ERI AVK2

Wilson - April Fool´s Good Mood, Tuomari Tiina Taulos, Suomi 

"Hyvän kokoinen, toivoisin pidemmän kuono-osan ja jalomman kallon. Erinomaiset mittasuhteet. Eturinta saisi olla selvempi, muuten ikäisekseen hyvä runko. Hyvä hännänkiinnitys, mutta kääntää häntäänsä. Hyvä turkinlaatu, mutta värin pitää vielä tasaantua."  ERI NUK1

*  *   *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *  *

OULU KV-NÄYTTELY SU 17.07.2011 

Alfred - April Fool´s Capo Cupido, Tuomari Branislav Rajic, Slovenia

" 4 years old dog. Bigger size, correct balance. Correct color, good coat. Beautiful head, correct eyes. Shallow forchest, parallel front. Small ribcage. Hind angualation should be better, still moves very well. Needs more training to better show himself in the ring, but has desent qualities and masculinity."     ERI AVK2

Wilson - April Fool´s Good Mood, Tuomari Soile Bister, Suomi 

" Sopivan kokoinen hyvä luustoinen uros, joka voisi olla ryhdikkäämpi. Hyvä pää. Sopivasti meislautunut. Huulet voisi olla tiiviimmät. Riittävä kaula. Niukasti kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Ikäisekseen hyvä runko. Melko pehmeä ja epäpuhtaan värinen karva. Häntä kiertyy selälle. Saisi liikkua kepeämmin. Luonne ok. "   EH 

LÄMMIN KIITOS TAAS TEILLE KAIKILLE ÄÄRETTÖMÄN MUKAVASTA VIIKONLOPUSTA ! <3

Merville jäällen kerran erityiskiitos poikien trimmailusta ja yöpaikan tarjoamisesta  sekä  kestitsemisestä ! <3 <3 <3

 

 Floora ja sunnuntain pokaalit !